MB EQ - Astrum Auto

Hyödynnä romutuspalkkio ja hankintatuki - jopa 4500 € etu

Valtio haluaa uudistaa Suomen autokantaa, edistää liikenneturvallisuutta ja vähentää liikenteen päästöjä. Tarkoitukseen on osoitettu budjettivaroja romutuspalkkion muodossa. Romutuspalkkion avulla vanhoja liikennekäytössä olevia autoja korvautuu uusilla autoilla. Romutuspalkkio on voimassa 1.12.2020-31.12.2021 tai siihen asti kunnes koko budjetti on käytetty. Täyssähköauton hankkiva voi yhdistää 2000 euron romutuspalkkioon myös valtion myöntämän 2 000 euron suuruisen täyssähköauton hankintatuen, jonka tavoitteena on myös edistää liikenteen sähköistymistä ja samalla vähentää liikenteen päästöjä.

Kia e-mallisto - Astrum

Romutuspalkkiokampanja

Romutuspalkkiokampanjassa uuden auton ostaja voi saada 1 000 - 2 000 euron valtion romutuspalkkion uuden auton hankinnan yhteydessä romuttaessaan samalla vanhan liikennekäytössä olevan autonsa, jonka hän on omistanut vähintään vuoden ajan. 

Hankittavan auton käyttövoimasta riippuen romutuspalkkion suuruus on 1 000–2 000 euroa. Tukea voi saada tukikauden (1.12.2020 - 31.12.2021) aikana, ja sitä myönnetään ainoastaan yksityishenkilöille.

  • Romutuspalkkio myönnetään 1 000 euron suuruisena sellaisen uuden auton hankintaan, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 120 g/km. 
  • Uusille täyssähköautoille romutuspalkkio myönnetään 2 000 euron suuruisena.
  • Ladattaville sähköhybrideille, joiden hiilidioksidipäästöt ovat enintään 95 g/km, romutuspalkkio myönnetään 2000 euron suuruisena.

Voit hakea romutuspalkkiota itse tai voit valtuuttaa meidät hakemaan palkkiota puolestasi.

Lue lisää romutuspalkkiosta

Lisäksi täyssähköauton hankintaan voi yhdistää hankintatuen, jonka suuruus on 2 000 euroa.

Täyssähköauton hankintaan voi näin ollen saada yhteensä 4 500 euron romutuspalkkkion.

Täyssähköautojen hankintaa tuetaan vuosina 2018-2021 hankintatuella, jonka suuruus on 2 000 eurolla. Tukea voi saada uuden täyssähköisen henkilöauton hankintaan tai pitkäaikaiseen leasingiin. 

Hankintatukeen sisältyvä valtionavustus toteutetaan ostettavan uuden sähköauton kaupanhinnan alennuksena. Alennuksen saat meiltä, me haemme tuen puolestasi!

Lue lisää hankintatuesta

Myyjämme kertovat myös mielellään lisää!

Kysy lisää

Kerro miten voimme auttaa?

Omat tietoni